Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huivit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huivit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. tammikuuta 2015

2015

Hyvää uutta vuotta kaikille! Esittelen tähän vuoden alkuun vielä viimeisiä joululahjoiksi menneitä käsitöitä.
 
Heijastimet valmistuivat jouluaattona. Sydämet on leikattu liian pieneksi huopuneesta hahtuvalangasta virkatusta piponkutaleesta. Säästelin sitä pitkään jatkokäyttöä varten, kun eihän se tähän kupoliin millään mahtunut. Heijastinkangas on silitetty sydämeen kiinni ja pääsinpäs harjoittelemaan taas pykäpistojen tekoa. Siihen tarvittiin paljon Googlen kuvahakua ja epäonnistumisia. Niin, vaikka se olikin sitten naurettavan yksinkertaista, kun sen hoksasi.
 
 
TOIMII!
Tämä huivi valmistui hyvissä ajoin ennen joulua. Tein sitä marraskuussa säntillisesti joka kerta, kun asetin takamukseni sohvalle. Lankana on ihanan värinen Novitan Polku, joskin se on aika karheaa kaulalla. Tuohon huiviin meni vain yksi kerä, neljä kun olin varannut. En tiedä mitä lopuilla tekisin, kahdet lapasetkin olen jo siitä vääntänyt. Polku lienee jotain never ending -lankaa, joka jatkuu..ja jatkuu...ja riittää..ja riittää..
 
 
Ps. Huomasitteko...ei sukkia! Paitsi puikoilla, tietenkin.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pitsihuivi

Tälläinen extempore pitsihuivi valmistui taannoin. Lankana on Novitan Kaste, joka oli kyllä erittäin epämiellyttävää virkattavaa. Tiedä sitten olisiko neulepuikoilla tuntunut miellyttävämmältä...
                                       
Edellisessä kirjoituksessa hehkutin hellettä. Se oli lyhyttä hupia se. Toivotaan, että parempaa olisi luvassa. :)