lauantai 15. lokakuuta 2022

Syksyiset sukat

 Neuloin tilauksesta tuttavan vauvalle ihanan väriset villasukat. Ohje tähän malliin löytyy täältä. Tein sukan jalkaosaan sileää neuletta ohjeesta poiketen.

Mukavia syyspäiviä kaikille!

maanantai 29. elokuuta 2022

Kivien maalailua

 Heipähei pitkästä aikaa! Meille syntyi vauva alkuvuodesta, ihana pikkuveikka. Siitä syystä tämä vuosi onkin kulunut vauhdikkaasti kädet täynnä vauvanhoitoa. Piha rehottaa ja moni asia on rempallaan, ja niin saa ollakin. Ensi kesänä sitten taas ehtii pihaa hoitaa pikku apulaisten kanssa enemmän. 

Kokeilin viime viikolla maalailla kiviin pieniä mökkejä. Käytin akryylimaaleja ja vähän huonoja pensseleitä, joten yksityiskohtia näissä ei juurikaan ole. Mielestäni näistä tuli kuitenkin hauskoja ja olen kerännyt jo uusia kiviä, jos saisi vaikka kunnon kylän aikaiseksi.


Kesä oli tänä vuonna ihanan pitkä, toivon että syksyn pimeys ei nyt tuntuisi niin hurjalta. Hassua, että hellevaatteet vaihtuivat täällä etelässä ainakin yhdessä yössä välikausivaatetukseen. Ihanaa syksyn odotusta ja sadonkorjuuaikaa kaikille!