torstai 11. heinäkuuta 2013

No huh huh!

Nyt on tapahtunut jotain käsittämätöntä. Olen saanut valmiiksi elämäni ensimmäisen aikuiskoon vaatteen. Ja vielä kaikenlisäksi sen pystyy tunnistamaan vaatteeksi, eli olen vahingossa onnistunut. Olin kyllä jo maaliskuussa aloittaessani varma, että tätä päivää ei tule. Että kaapin perukoilta löytyy valkoinen marinoitunut epämääräinen nöttönen parin vuoden päästä, kute eräs pinkki kasa jonka eilen illalla purin. No, kenties kun takakappale eteni yhtenä mökki-iltana punaviinin voimalla, tajusin että tästä todella voi tulla jotakin. (ja aamullakin tekele näytti vielä ihan oikein tehdyltä viinistä huolimatta...) Helpolla mua ei päästetty loppumetreilläkään, kun tuo Primevera-lanka loppui kesken. Kaksi kertaa kävin Lankamaailma Nordiassa niin, että se olikin mennyt kiinni. Kolmannella kerralla mulle ilmoitettiin, että ko. lankaa ei ole enää, ei maahantuojallakaan. Oli lähellä ettei tuo myyjä joutunut keräämään mua sieltä lankakaupan lattialta itkemästä, kun sopersin sille tärisevällä äänellä jotain että "mutku mä oon ekaa kertaa tehnyt jonkun vaatteen....". Sitä varmaan kiinnosti. Mutta myyjä kuitenkin soitti pari puhelua säälistä, ja Tampereen myymälästä löytyi yksi (1) kerä tuota lankaa, jonka he lähettivät  tuohon Oulunkylään. Voi sitä riemua, ja hei, aika hyvää palvelua myöskin. Ei sillä, ettenkö olisi melko monella euronrahalla tuota kauppaa tukenutkin vuosien myötä.. ;)
Ohjeen, jota muokkasin tähän, löytyy täältä Dropsin sivuilta. 


sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Mansikkaa

Kesän mansikat tuli ostettua viime viikolla pakkaseen, ja tietenkin tuli syötyä reilusti myös kuormasta tuoreeltaan. Niinkin paljon, että naamaan puski ihottumaa, vaikken tietääkseni ole mansikoille allerginen aijemmin ollut. Vaan on näitä muitakin allergioita alkanut ilmaantumaan näin aikuisiällä.

Tein mansikkapipon kaverini vauvalle. Neiti näytti kyllä todella söötiltä tämä päässään!
Lankana Hjertegarnin Primevera

Kesä on jo pitkällä ja se on perinteisesti mennyt minulla töiden parissa. Ensi kesänä tosiaan ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on vakituinen työpaikka ja siis näin ollen täydet lomat. Jos siis maltan sellaisia pitää, olen maineeltani surkea lomailija...
Maistui hänellekin kesäkuumalla...

Rauhallinen Ruotsinristeily tuli suoritettua, erilainen kuin silloin taannoin.... ;)









Näin meillä innostutaan uusista asioista, kuten saippuakuplista.







tiistai 18. kesäkuuta 2013

Pitsihuivi

Tälläinen extempore pitsihuivi valmistui taannoin. Lankana on Novitan Kaste, joka oli kyllä erittäin epämiellyttävää virkattavaa. Tiedä sitten olisiko neulepuikoilla tuntunut miellyttävämmältä...
                                       
Edellisessä kirjoituksessa hehkutin hellettä. Se oli lyhyttä hupia se. Toivotaan, että parempaa olisi luvassa. :)

torstai 6. kesäkuuta 2013

Hellettä!





Jotta ette pääsisi paleltumaan, esittelen teille oikein lämpöiset paksusta langasta tehdyt villasukat. Valitettavasti minulla on ollut suuria ongelmia tietokoneiden kanssa. Oma rakkaani hajosi, ja tilalle väliaikaisesti tullut ei suostu ottamaan kuvia kännykästäni. Sillä kun on tullut enemmän kuvattua töitäni kuin kameralla. Uusi kone kuitenkin on nyt saatu, jes! Nauttikaahan keleistä, tai jos ette nauti, ei saa myöskään valittaa sitten kun nenäkarvat huurteessa kuljemme taas pian -20 asteen pakkasessa auraamattomilla teillä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Niin saapui kevät

Vähän on ollut hiljaista täällä muutoin niin vauhdikkaassa blogissani. ;) No, nyt kuitenkin voin iloisena ilmoittaa, että olen saanut taannoin tuskailemani palapeiton valmiiksi ja kyllä siitä ihan kelpo peitto jollekin toistaiseksi tuntemattomalle pienokaiselle tuli. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen. Oikeasti täällä ei olla kyllä laiskoteltu, vaan tekeillä on isotöisempi virkattu kesätunika. Siinä menee siksikin aikaa, että ei vaan jaksa toistaa sitä samaa kuviota kovin pitkää tuokiota kerrallaan. Vaan toivon, että kun se vihdoin valmistuu, se olisi kaiken työn arvoinen! Vehreitä kevätpäiviä toivottelee Viuhti!
Tadaa!

Terassini kesäkauden avajaiset olivat eilen. Rakastan neilikoita!

Pinkkiä sen toki olla pitää..

Tämä kilpikonna on ihana muisto eräältä lomamatkaltani.
Se on terassini vahti. Huonosti toimii. Ei pidä loitolla
ainakaan siilejä, muurahaisia, mehiläisiä eikä lapsia.