Pikkujuttuja

Sain käsiini Kauneimmat käsityöt -virkkauslehden vuodelta 1981, ja innokkaana päätin alkaa virkkailemaan pitsiliinoja. Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että pitsiliinojen virkkaus on mielestäni todella kiehtovaa kaikessa haastavuudessaan. Ainoa, että kuulun siihen ihmisryhmään jolle kuvalliset virkkausohjeet ovat paljon helpompia ymmärtää kuin kirjalliset. Näin ollen aloitin lehdestä tekemään kolmea liinaa josta ensimmäinen päätyi aika pian takaisin kalalankarullalle ja toinen eteni näinkin pitkälle:

 

 

Seuraavasta kierroksesta en nääs tajunnut yhtään mitään, ja lehden kuvassa valkoinen liina oli aseteltu valkoisen lautasen päälle, joten en erottanut kuvastakaan tuon taivaallista. Mutta eihän noin kaunista pikku liinanalkua voinut purkaa. Eipä tiedä jos joskus johonkin tarvitsee juuri tuon kokoista pyörylää koristeeksi.

 

Kolmas liina on tässä. Helppo tehdä ja justiin täydellinen maljakonalusliina tai kuten kuvassa nyt, kahvikuppiliina. Onneksi pääsiäiseen on vielä hetki, ehdin ehkä saada kupin sisältöä hieman tuuheammaksi.

 

Ja juu, tätä ei oo pingoteltu kuten näkyy, kelpaa näinkin!

 

 

Lopuksi haluan vielä esitellä ihanan Omppumadon ystävänpäiväarvonnassa voittamani herkullisen jääkaappimagneetin. Omppumato on muuten tosi taitava amigurumien virkkaaja. Itsehän olen tehnyt eläessäni ehkä yhden amigurumin, jouluporon, ja lopputulos oli aika karmea suhteessa hurjaan työn määrään, joita nämä pienetkin virkkaushahmot vaativat. (Ja hermoja. Ne vaativat hermoja.) Tulipahan kokeiltua! Kiitos ihanasta piristyksestä, Omppumato!

 

 

 

Virkattu kissan lelu

Naapuriini jouluna muuttanut kissanpentu vei alusta asti sydämeni, vaikka olenkin enemmän koiraihmisiä. Olen kyllä kaikista karvaisista lemmikeistä aina tykännyt. Tämä kissa on ollut hyvin erilainen kissanpentu kuin mihin olen muuten eläessäni törmännyt. (verhokiipijät, varvashyökkääjät, sormenraatelijat...) Tämä kissa kehrää jo kun ojennat kätesi sitä kohden ja se nauttii sylissä olosta ja massun rapsuttelusta todella paljon. Näin ollen oli helppo vastata myöntävästi, kun minua pyydettiin nyt viikonloppuna huolehtimaan kissasta.

 

Tämän kissan lempparilelu on oikein kunnolla pomppiva kumipallo, mutta päätin kuitenkin tehdä kissalle lelun virkkaamalla. Suklaamunan yllätysmuna sai sisälleen riisiä rapisemaan ja päällystin munan kalalangalla. Perään vielä hörsöttimiä, joita voi jahdata. Vinkki teille muille, jos lähdette tällaista kissanlelua tekemään: valitse mielellään joku muu väri kuin valkoinen. Tietenkin kaikenmoiset mielleyhtymät kertonevat enemmän katsojasta, mutta tästä tulee kieltämättä mieleen eräs ihan muu asia kuin kissanlelu, jos hörsöttimet ovat vallan samaan suuntaan.

 

 

Kyllä se hieman ainakin kiinnosti, kun tyrkytin!

 

Ompa vihaisen näköinen kuontalo
maailman kilteimmällä kaverilla
tässä kuvassa! :D

Oli muuten paljon vaikeampaa kuvata leikkivää kissaa kuin meidän Pikku-Miloa, joka sekin on mielestäni lännen nopein. 99% kuvista meni aivan plörinäksi, eikä näissäkään kehuttavaa ole.

Pieniä sukkia

Olen neulonut parit pikkusukat, joista isommat tilasi tuttava taaperolleen. Vihreät ovat jämälangoista tehdyt telkkarineulomukset, jotka pääsivät meidän oman tulevan pienokaisen sukkakoriin. Tällä hetkellä olisi vimma aloittaa jokin haastavampi käsityö, mutten vielä tiedä mitä se voisi olla. Olen aina ollut huono neulomaan ja virkkaamaan oikeastaan muusta kuin villalangoista, ja näin kevään korvilla se tuntuu aina vähän hassulta. Ehkäpä aloitan tämän uuden haastavan käsityön lyhentämällä yhdet housut ja korjaamalla päiväpeiton reunusta...

 

 

Sukkien alla on äitini virkkaama vauvanpeitto, jonka hän oli tehnyt lahjaksi

pirpanalle. Aivan ihana! Kaiken kruunaa toisen puolen flanellikangas,

jossa on mm. jackrusselinterriereitä.

 

Ja tässähän tämä meidän russeli onkin jalkapohjahieronnassa. Ei hassumpaa!

 

 

Nallepipo

 

 

 

Merinovillainen vauvan pipo valmistui jo tovi sitten, mutta hetken se odotteli vielä tupsua ja nallekoristetta muuttolaatikoiden uumenissa. Toisin sanoen viime ajat onkin mennyt uuden asunnon laittamisessa. Eipä ole ehtinyt paljon sohvalla istua, koska aina on joku paikka ollut vielä vinksin vonksin. Ei siinä sohvalla vaan pysty rentoutumaan ennen kuin kaikki asiat ovat paikallaan. Vieläkin on jotain nyssäkkää ja tavaraa etsimässä paikkaansa, mutta pahin härdelli on onneksi jo ohi.

 

Aina ennen, kun olen esitellyt blogissani vauvaneuleita, olen maininnut, että työ on menossa lahjaksi, yleensä kaveripiirin vauvalle. On tämä nallepipo myös menossa lahjaksi, mutta onnellisesti saan nyt kertoa, että tämä nallemyssy on lahja ihan meidän omalle vauvalle. Tässä on enää turhaa vetää vatsaa sisään, pömppö on ja pysyy! Juhannuksen tienoilla siis saamme perheenlisäystä, myssyn neuloin arviolta niin, että se passaa vauvalle syksyllä. Myssyn ohje on omasta päästä, katselin vain mittoja netistä ja annoin mennä. En muista hetkeen tehneeni muuten tupsua. Siistiessäni sitä saksilla, muistui mieleeni kun mummini opetti tupsujen teon meille lapsenlapsille. Teimme tupsuja esimerkiksi kaurahiutalepakkauksien pahveihin ja lempparipuuhaani oli ehdottomasti se palleron parturointi. Oli se nytkin ihan jees! Muuten tuntuikin, että pienillä sormilla tuo tupsun teko onnistui ketterämmin.

 

 

Ikeassa on myynnissä mielestäni aivan hulvattomia lasten piirrustuksien mukaan toteutettuja pehmoleluja. Tämä pipomallina toimiva örmelö on tulevan lapsemme ensimmäinen pehmolelu - toivottavasti ei ole liian hurja kaveri pinnasänkyyn toljottelemaan. Tässä linkissä lisää näitä hupihauskoja pehmoleluja.

 

Ikionnellisin terveisin, Viuhti <3

Villapaita koiralle

Paukkupakkaset alkoivat, aloitin villapaidan neulomisen Pikku-Milolle. Paukkupakkaset loppuivat, sain villapaidan valmiiksi. Ei haittaa, koska tämä on kolmesta neulomastani koiran villapaidasta ehdottomasti onnistunein. Ja onhan talvea vielä jäljellä. Talvia ainakin! Omasta päästä tämän sutaisin pitäen mielessä vanhojen paitojen viat ja puutteet. Paidan kaulus on itseasiassa melkeinpä ystäväni neuloma, hän kun lahjoitti minulle tätä Isoveli-lankaa josta oli ehtinyt lapasen varret aloittaa. Into taisi lopahtaa kesken. Tulipahan silti hyödynnettyä hänenkin neulomisharjoittelunsa!

 

Näissä koiran villaneuleissa tärkeimpiä seikkoja lienee riittävä joustavuus vatsapuolella ja riittävän isot reiät jaloille. Jälkimmäisen suhteen olisi voinut vieläkin olla tässä paidassa reilummat kolot. Lisäksi jos sattuu, että paita kastuu lumessa, on huomioitava että nämä ainakin meillä on löystynyt todella paljon käytössä. Siksi on paidan on silti joustinneuleesta huolimatta oltava aluksi napakka. Niin, ja ei kannata olla hätähousu kun neuloo vatsakappaletta, sen on hyvä olla tarpeeksi pitkä vaikka olisikin poikakoira.

 

 

 

Häntä huiskuttaa, koska PALLO!

 

Tästä voi katsoa mallia, jos mielii omalle haukullensa samantyyppistä.

Takaosan resori on lopuksi neulottu silmukoita reunasta keräten.

Tässä linkki vielä edelliseen Milon paitaan. Siinä maha-osuus jäi liian lyhyeksi ja selässä ei ole mitään muotoilua joten ei laskeudu noin hyvin, kuin tämä uudempi. Kyllä se silti on lämmittänyt kovimmilla pakkasilla talvimanttelin alla.