sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Samaan syssyyn

Laitetahan nyt sitten samaan syssyyn muutakin kuvasatoa. Kävin eilen Porvoossa Taidetehtaan joulumarkkinoilla. Vinkin kyseiseen tapahtumaan sain Kummitustalon kuvakirjan Stellalta, jonka blogista, etenkin hänen kuvistaan, pidän todella paljon. Olen pitkään tutkaillut hänen kauniita heijastimiaan, ja nyt päätin  Porvoota muutenkin rakastavana lähteä heijastinostoksille. No, voi olla että jotain muutakin tarttui matkaan. Jos kohta esiintyvät heijastimet sytyttivät, niitä saa shoppailtua täältä.

Pupupotretti-heijastin, pahoittelut kuvan laadusta
a'la puhelin.

..ja koska en osannut päättää, otin molemmat.

Askartelin postipakettinarusta, pikkuruseteista ja joulu-
kuusen koristeista luonnossa aika kivannäköisiä
koristenarusia, joita olen nähnyt monien
putiikkien koristeosastoilla.

Pääsivät peilin reunoja koristamaan.

Hirviä määrä torttuja ja pipareita tuli leivottua tänään. Ja syötyä.

Lisäksi täällä ylitetään itseään, olen nimittäin
kuvitellut etten koskaan pystyisi kirjoneulontaan.
Vaan mä taidan sittenkin pystyä. Kun
on pöllöfani, niin motivaatio voi nousta
yllättävän korkealle. :D
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti