tiistai 1. tammikuuta 2013

2013

Tervetuloa uusi ja toivoa täynnä oleva vuosi! Jos toiveita saa esittää, esittäisin toiveen lämpimästä ja aurinkoisesta kesästä. Niin, ja hyvä balanssi onnen ja elämäntuskan välillä. Ettei kukaan läheisistäni joutuisi kantamaan enempää kuin jaksaa kantaa. Olisiko tämä diili? Ainakin toive on heitetty ilmoille.

Minulla oli viikon pituinen joululoma viikonloppuineen. Lomailun aikana piti toteuttaa hurja määrä erilaisia käsitöitä etenkin ompelun saralla. No, aika hiljaiseksi jäi. Vaan on sitä tullut tehtyä vaikka mitä normaalista vaihtelevaa puuhaa, esimerkiksi hiihdettyä (myös vesisateessa...) muutaman vuoden tauon jälkeen. Sain jo vuosi sitten hauskaa pöllökangasta pöllöfanilta työkaveriltani, ja se on odotellut muiden kankaiden kanssa hetkeään. Sain yhtäkkiä inspiraation ja työkaveri saakin myöhäisen joululahjanelikon huomenna. Luulen, että nämä pöllökät pääsevät hänen lapsensa huonetta koristamaan. Minä aijon tosin tehdä itselleni samanlaisia, eikä minulla oli lastenhuonetta. ;)

Hu-huu x 4

Tämä sortui monta kertaa rakennusvaiheessa.
Ilmankos musta ei tullut insinööriä.
 

 

2 kommenttia:

  1. Ihkuja pöllöjä! Tosi hieno lumilyhty; hyvinhän se näyttää toimivan. :)

    T: Sinipiika

    VastaaPoista
  2. Tosi söpöjä pöllösiä :).
    Kaikkea hyvää uudelle vuodelle!

    VastaaPoista