keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Seeproja ja merihevosia

Näistä Regian seepralankasukista tulee itselle enemmän mieleen koivun runko. Nämä tulevat ihan omaan käyttööni. Onkin aika saavutus minulle, että sain tartuttua tuohon taannoin hamstraamaani 2,5mm puikoilla neulottavaan lankaan - ja työ (myös toinen sukka) jopa valmistui. Eikä mulla edes ollut kuin 4 puikkoa, joilla neuloa.
 
 
Täällä tosiaan ollaan laitettu kotia uuteen uskoon, ja ompelin ostamaamme Vallilan mattoon sopivat tyynynpäälliset sohvalle. Matoissa ja kankaassa on siis sama kuosi, Syvämeri. Vaikka olin aiemminkin kerran tehnyt tuollaiset solmittavat tyynynpäälliset, joissa on sisätasku, (vai miksikä sitä kutsutaan?)  jouduin aika paljon pähkimään saadakseni haluamani kuviot esille ja vielä mielellään oikein päin. Epäonnistuminen olisikin tuntunut aika kurjalta, kun kangas oli suht hinnakasta kuitenkin verrattuna edellisiin harjoitushärpäkkeiden kankaisiin. Nämä onnistuivat kuitenkin paremmin kuin hyvin. Merihevoset ovat aina olleet mieluisia eläimiä minulle. Kyllä kelpaa lokoilla niiden seurassa sohvalla.
 
 
 
Olen viikonloppuna menossa piiiitkästä aikaa myymään kirpputorille tavaraa. Odotan innolla!

2 kommenttia:

  1. Hienot sukat koivuisena tai seepraisena :) Kaunis on myös matto sekä tyynynpäälliset.

    VastaaPoista
  2. Tyylikkäitä seeproja ja merihevosia. :)

    T: Sinipiika

    VastaaPoista