keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pikkujuttuja

Sain käsiini Kauneimmat käsityöt -virkkauslehden vuodelta 1981, ja innokkaana päätin alkaa virkkailemaan pitsiliinoja. Olen tainnut aikaisemminkin mainita, että pitsiliinojen virkkaus on mielestäni todella kiehtovaa kaikessa haastavuudessaan. Ainoa, että kuulun siihen ihmisryhmään jolle kuvalliset virkkausohjeet ovat paljon helpompia ymmärtää kuin kirjalliset. Näin ollen aloitin lehdestä tekemään kolmea liinaa josta ensimmäinen päätyi aika pian takaisin kalalankarullalle ja toinen eteni näinkin pitkälle:
 
 
Seuraavasta kierroksesta en nääs tajunnut yhtään mitään, ja lehden kuvassa valkoinen liina oli aseteltu valkoisen lautasen päälle, joten en erottanut kuvastakaan tuon taivaallista. Mutta eihän noin kaunista pikku liinanalkua voinut purkaa. Eipä tiedä jos joskus johonkin tarvitsee juuri tuon kokoista pyörylää koristeeksi.
 
Kolmas liina on tässä. Helppo tehdä ja justiin täydellinen maljakonalusliina tai kuten kuvassa nyt, kahvikuppiliina. Onneksi pääsiäiseen on vielä hetki, ehdin ehkä saada kupin sisältöä hieman tuuheammaksi.
 
Ja juu, tätä ei oo pingoteltu kuten näkyy, kelpaa näinkin!
 
 
Lopuksi haluan vielä esitellä ihanan Omppumadon ystävänpäiväarvonnassa voittamani herkullisen jääkaappimagneetin. Omppumato on muuten tosi taitava amigurumien virkkaaja. Itsehän olen tehnyt eläessäni ehkä yhden amigurumin, jouluporon, ja lopputulos oli aika karmea suhteessa hurjaan työn määrään, joita nämä pienetkin virkkaushahmot vaativat. (Ja hermoja. Ne vaativat hermoja.) Tulipahan kokeiltua! Kiitos ihanasta piristyksestä, Omppumato!
 
 
 

3 kommenttia:

  1. Kolmas liina on kauniskuvioinen.Ohjeissa voi joskus olla virheitäkin ja jos mallikuvasta ei saa selvää ,niin hankala työtä on kyllä oikein tehdä. ;)
    T: Sinipiika

    VastaaPoista
  2. Todella nätti liina. Voi ei, olen aivan unohtanut pääsiäisruohot.

    VastaaPoista
  3. Kaunis liina ja pienelle pyörylällekin on varmasti käyttöä.

    Kiitos kehuista :).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!