lauantai 18. kesäkuuta 2016

Lisää lämmikettä

Täällä olisi enää pari hassua päivää vauvan laskettuun aikaan. Voi herttinen sentään, että voi odottavan aika olla pitkä tässä loppumetreillä. Varsinkin nyt, kun on sadellut pari päivää putkeen. Onpahan tullut kulutettua sohvaa, hyödynnetty Netflixin sarjatarjontaa ja neulottu helppoja sukkia siinä ohella.
 
Langankerien tuhoamista pinkillä pääsävyllä. Kuviot tein summanmutikassa
sen mukaan, mistä kerästä vielä mihinkin riittää. Tuli söötit!
 
Näiden sukkien vihreää väriä ei minun eikä mieheni kännykkäkamera
osannut ikuistaa. Näyttävät ihan harmailta, vaikka oikeasti ovat
ihanat nuoren koivunlehden väriset. Olkoot.
 
Sukkien pintaneule on todella helppo ja silti kivannäköinen:
1. krs: oikeaa
2. krs:ota langankierto puikolle, neulo 2s oikein ja vedä lk neulottujen silmukoiden yli, 2s oikein
3. krs: oikeaa
4. krs: 2s oikein, ota langankierto puikolle, neulo 2s oikein
ja vedä langankierto neulottujen silmukoiden yli.
 
Neljä kerrosta ja neljällä jaollinen silmukkamäärä tässä siis.

Sain äidiltäni krysanteemikimpun, ja kun sen lehdet alkoivat kulahtaa, pelastin parhaat kukat vielä jatkamaan eloaan pieneen tuikkukippoon ja sitäkin pienempään minihunajapurkkiin. Ihanan näköiset.
 
 
Nyt jatkamaan odottelua...

4 kommenttia:

  1. Kauniskuvioisia sukkia! :)
    T: Sinipiika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeessa on virhe 2.krs.Pitäisi olla lk 2 oikein,vedä yli 2 OIKEIN?

      Poista
    2. No niimpä onkin. Kiitos. Korjasin virheen.

      Poista
  2. Ihania sukkia! Kiitos ohjeesta :).

    Kukkaisniityt kuin keijusen tukkaa, sammalmättäät kuin pehmyttä nukkaa. On korkean korkea taivaankaari, taikaa on täynnä yö minttumaarin. Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!