keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Vauvan huovutetut tossut

Näiden huovutettujen vauvantossujen idea muhi pitkään mielessäni. Käytän paljon vauvan kanssa kantoreppua, ja pohdin millaiset töppöset olisivat ulkona mahdollisimman lämpöiset ja pysyisivät jalassa hyvin. Olen ihan tarpeeksi keräillyt matkalle jäänyttä omaisuuttamme pitkin kyliä, varsinkin lapasia. (Ja kotiavaimia.) Nämä olisivat kyllä saaneet olla valmiit jo alkusyksystä, mutta kyllä näille nytkin käyttöä löytyy. Reppuilussa kun vaatettaminen on hieman haastavaa, koska vauvan jalat ja kädet paleltuvat helposti, mutta muu vartalo hikoaa äidin vartaloa vasten. Myös äiti hikoaa. Paljon.
 
Varressa on Seiskaveikan paksuisia jämälankoja ja teräosa on neulottu huopuvasta Joki-langasta. Musta väri ei alun perin kuulunut suunnitelmiin, eikä miellytä silmääni. Suunnitelmat vaihtuvat jos huomaa kesken kaiken ettei sinistä lankaa olekaan tarpeeksi. Jännitti laittaa näitä pesukoneeseen, jos olisivatkin jääneet liian isoiksi, kun tuntuivat niin valtavilta. Onnistuivat kuitenkin tosi hyvin ja teen seuraavat samalla tavalla ystäväni vauvalle. Olisivat ihanan lämpimät ihan aikuiskoossakin, mutta vaatisivat jonkun sortin nahkapohjaa tai muuta liukuestettä. Ennen huovutusta kannasta kärkeen pituus oli 18cm ja tunnin 40 asteen pesun ja venyttelyn jälkeen 13cm. Puikoilla koko matkan alusta saakka 40 silmukkaa. Vaihdoin Joki-lankaan isommat puikot ja jatkoin samalla silmukkamäärällä.
 
 
 
 
 
Jatkossa muistettakoon, että hereillä olevan nelikuisen pyöriskelijän jalkoja on haastavaa kuvata. Tai ainakin jos toivoo heilahtamatonta kuvaa. Ensi kerralla nukkuessa?
 
 

 

2 kommenttia:

  1. Kivat sukat pikku varpaita lämmittämään. :)
    T: Sinipiika

    VastaaPoista