Kattilat piiloon

Jos en ole jo aikaisemmin maininnut, niin asustamme hyvin pienessä kaksiossa avomieheni ja koiran kanssa. Asunnon neliöt kyllä riittävät meille, mutta säilytystilaa täällä on aivan naurettavan vähän. Suurin ongelma on keittiö. Hankimme talvella kahden vuoden harkinnan jälkeen astianpesukoneen, koska kiroilimme vuorotellen tiskivuorta ja suoraan sanoen ruoanlaitto ja leipominen olisi houkutellut sata kertaa enemmän, jos siitä ei olisi seurannut aina ihan kammottava jälkityö. (Kyllä, silti me teimme ruokaa, ei nyt sentään nälkää nähty!)  Jouduimme todella pohtimaan  astianpesukoneen hankinnan seurauksia: keittiön ainoa kattila-, vuoka-, astia- , koiranruoka-, maljakko- ja paistinpannukaappi menisi sitten siinä. Mutta koska olen päättänyt, että jos jokin asia on huonosti, eikä miellytä, sille on tehtävä jotain. Jo loppui tiskauksesta ruikuttaminen, ja kiittelen tiskikonetta kohteliaasti kovasta työstä.

 

Niin että minne ne paistinpannut, kattilat, tehosekoittimet ynnä muut nyt sitten menivät? No sen verran voin kertoa, että entisen smoothiehullun tahti on laantunut sen jälkeen kun tehosekoitin muutti eteisen kaappiin. Ei ole niin sanotusti käden ulottuvilla enää. Tavarat menivät sinne sun tänne, mutta kattiloille järjestimme avohyllylle paikat keittiöön. Eilen sain vihdoin pitkään hautuneen projektin tehtyä, eli peitettyä kattilat kirpparilta ostamallani vanhalla pöytäliinalla. Lopputuloksesta tuli ihan söpö, ja mun mielestä toi käsinkirjottu liina on vaan ihana! Ei tuntunut pahalta leikellä sitä, koska jollain oli niin sanotusti käynyt Viuhdit, ja työ oli jäänyt kesken - toisessa päässä oli vasta aluillaan kuviot.

 

Myös pitsi lienee käsin virkattua. <3

 

Näpertelin kaverille pikaisesti tuparilahjaksi lasipurkin, johon laitoin äitini kuivattamaa nokkosta. Laitoin paperisen etiketin purkkiin, ja siinä lukeekin hyväksi kokemani nokkoslettujen ohje. Käytin askartelussa myös pikaliimaa. Liimasin pinkin ruutukankaan purkin kanteen. Liimasin purkin kannen mun keskisormeen ja ton pinkin ruutukankaan liimasin mun peukalon reunaan. Liimasin mun toisen käden etu- ja keskisormet yhteen. Heitin muuten sen pikaliiman roskiin tän projektin jälkeen, ja kiitin jälleen kerran sitä, joka on luonut Pepanthen- voiteen.

 

Siitä tuli silti söpö, vaikka niin paljon
mä kärsii sain!

 

Lopuksi haluan jakaa muutamia mukavia kesäkuvia kanssanne. Koitetaan pärjäillä, mekin jotka sitä aurinkoa niin kovasti tarvitsemme ja ikävöimme.

 

Näistä tuli hitusen haikea olo - ennen ei ole metsämansikkapoluilta
löytynyt kanttarelleja. Minulle ne kuuluvat syksyyn, vaikka
tiedänkin että jo juhannuksena niitä on mahdollista löytää.