Vauva-arjesta

Me olemme nyt eläneet vajaat kolme kuukautta uutta ja ihmeellistä vauva-arkea. Tässä muutamia tähän mennessä opittuja seikkoja:

 

-Perheen perustaminen ja vanhemmuus vaatii enemmän rohkeutta kuin mikään aikaisemmin vastaan tullut elämäntapahtuma.

-Oli sanoinkuvaamaton tunne saada oma lapsi rinnalle sairaalassa. Sellaista tunnetta ei voi kokea mitenkään muuten, eikä sen olemassaolosta voi tietää ennen kuin sen itse kokee.

-Ei ole urbaanilegenda, että äitinä voi joutua lämmittämään kahvinsa mikrossa. Kolmekin kertaa.

-Leivät voi paahtaa toiseenkin kertaan, kun hetki on sopivampi. Leivät voi myös löytyä paahtimesta seuraavana aamuna.

-Vauvat eivät vain syö ja nuku.

-Lähteminen yhtään minnekään on uskomattoman hidasta...

-mutta joskus harvoin myös niin vauhdikasta, että oksat pois, jos kaikki sattuu olevan juuri kohdillaan, eikä halua syöttö-vaipanvaihto-härdellin alkavan taas alusta. Silloin kannattaa olla tarkkana että avaimet ovat mukana....

-Väsymys on siirtynyt seuraavalle levelille, vaikka luulin vuorotyöni olevan miltei tappavan väsyttävää. Vaan töistä oli myös vapaapäiviä...

-Vaikka olisit itku silmässä kanniskellut monta tuntia huutavaa vauvaa, on silti mahdollista, että lopulta hänen nukahdettua hormonihuuruissa ikävöit pinnasängyssä nukkuvaa tuhisijaasi ja haluaisit halailla hänen kanssaan.

-Onneksi olen ottanut paljon valokuvia - muuten en muistaisi varmaan yhtään mitään näistä alkuajoista.

-Rakkaus omaa lasta kohtaan on aivan mielettömän suurta.

 

No, siinä hieman tämänhetkisiä ajatuksia. Olen ehtinyt neuloa jopa ihan vähän, mutta mitään valmista ei ole esitettävänä. Mieleni tekisi myös ostaa uusia lankoja ja kankaita olen ostanutkin, toiveikas siis olen, että lapseni alkaa jossain välissä nukkumaan myös päivisin ja ehtisin jotakin käsitöitä tehdä. Laittelen siis tähän muita kuulumisia.

 

Pikku-Milo ei ole ollut kovin innoissaan uudesta perheenjäsenestä. Taaperoista eteenpäin olevat lapset ovat Milon mieleen, tai yleensäkin sen ikäiset lapset jotka osaavat heittää palloa. Milo kuitenkin hyödyntää mielellään vauvan tavaroita. Tässä hän on työntänyt ahterinsa turvakaukalon irroitettuun niskatukeen. Toisena päivänä hän makoili lämpimän kauratyynyn päällä, jälkilämmöillä kun olin vauvan mahakipuja yrittänyt kauratyynyllä lievittää.

 

 

 

Milo pääsi myös ensimmäistä kertaa uimaan meriveteen. Sää ei ollut suotuisa, mutta se ei meidän vesipetoa haitannut.

 

 

 

Olen varmaan kymmenisen vuotta kasvatellut muistaakseni joka kesä chilejä, enemmän tai vähemmän. Tänä vuonna on tulossa paljon satoa, mutta huonolta tuuriltakaan ei vältytty sen lisäksi, että kesä olisi voinut olla lämpöisempi. Osa chileistä vasta kukkii nyt, kun pitäisi jo olla hedelmät valmiina.

 

Tuuheimmasta chilipöheiköstämme katosi yhtäkkiä

pikkuhiljaa kaikki lehdet. Minä tutkin ja tutkin, että

mikä ihmeen otus syö niitä päivä päivältä pois, kukat

maistuivat myös. Sanoin miehelleni, että sen on oltava

todella iso ja lihava otus tai sitten suuri määrä jotain pieniä

ötököitä. Lopulta syyllinen ei voinut enää maastoutua kun oli

hotkinut kaikki piilonsa. Voiko tuolle nyt sitten olla edes

vihainen. Sen verran vihaisia kuitenkin oltiin, että

kaveri sai häädön kasvihuoneesta ja siirtyi luontoon

sulattelemaan lehtiä. Googlen mukaan tuo

on mahdollisesti kaaliperhosen toukka.

 

Toivottavasti tämä Intiasta tuoduista siemenistä

kasvava hurrrrrjan tulinen chili ehtisi kypsyä,

ainakin on ollut nyt pari aurinkoista päivää.

Valmista satoa

Heitin jo priiskuiset kesäkukat pois parvekkeelta, mutta

muutaman kukan laitoin jatkoajalle miniskidipulloihin.

 

 

Syksy saapuu. Sen tietää myös päähän nasahtelevista tammenterhoista.

 

Aurinkoista syyskuun jatkoa kaikille!