Lämpimän kesän jälkeen on ollut yllättävän helppoa ja mieluista kohdata syksy. Perheemme arki rullailee tarkoin aikataulutetusti ja nyt paritalon omistajina on ehtinyt puolessa vuodessa tottumaan siihen, että rästissä tai haaveissa on päivittäin keskimäärin 342 asiaa. Ja se ei haittaa.
Viime aikoina olen ommellut jonkun verran. Pojalle valmistui kahdet housut ja ompelin ensimmäistä kertaa itselleni legginsit.
Nämä onnistuivat hirmuisen hyvin, koska kaava oli helppo ja ohjeet selkeät. (kaava tilattu Ehtalta) Kangas taas on Ommellisen Lace pathia mitä olen marinoinut kangaskaapissa ties kuinka kauan. Aijon varmasti ommella lisää legginsejä itselleni, niin simppeliä se oli!
Lapsen housujen Pupu Tupuna -kangas on Metsolan ja pilkkukangas Story of Roon. Kaavat jälleen piirusteltu valmisvaatteista.
Loppuun vielä ihania kesän muistoja.
Ensi kesälle on paljon suunnitelmia pihan suhteen. Saapa nähdä kuinka moni niistä toteutuu! Kukkasipuleita pitäisi tänään iskeä maahan, jotta keväällä voi yllättyä iloisesti!

...ja sen kyllä huomaa ;D |
Loppuun vielä ihania kesän muistoja.
Liljat kukoistivat mökillä. |
Oman kukkapenkin kirjokierrot. Yksi kukka kukki vain yhden päivän ajan. |
Nämä hanhikin kukat olivat niin herkkiä, että oli pakko laittaa niitä muutama prässiin. |
Chiliä tuli taas paljon tänä vuonna, näitä olen jaellut pitkin kyliä kun ovat jälleen niin tulisia, ettei kaikkia pysty mitenkään käyttämään! |
Ensi kesälle on paljon suunnitelmia pihan suhteen. Saapa nähdä kuinka moni niistä toteutuu! Kukkasipuleita pitäisi tänään iskeä maahan, jotta keväällä voi yllättyä iloisesti!
Kivoja housuja ja kauniita kukkia!
VastaaPoistaT: Sinipiika