sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Huovutetut pohjalliset kenkiin


Päätimpä tehdä tieteellisen tutkimuksen, voisiko huopuvasta langasta tehdä helposti pohjalliset kenkiin. Minulla palelee varpaat todella helposti, enkä ole etsinnöistä huolimatta löytänyt riittävän lämpimiä kenkiä, joissa myös puistossa seisoskellessa pysyisi lämpö tallella. Aikanaan minulla oli Uggit, jotka olivat lämpimät. Ne vaan olivat niin liukkaat pohjista, että kaatuilin niillä sekä jäällä että hangella. 

Otin siis esiin jämät huopuvan langan varastostani ja virkkasin rouheasti pylväitä, jotta homma etenisi nopeasti. Älkää kysykö, miksi alareuna levenee, hups! 



 Tunnin pesuohjelma 40 asteessa kera muutaman pyyhkeen, hyvin huopui. Sitten jännittämään, kestääkö tuo laatta leikkaamista. Varauduin myös ompelemaan käsin pykäpistoilla reunat, mutta hyvin näytti pysyvän kasassa. 


Leikkaamiseen olisi voinut keskittyä hieman enemmän, tuli vähän muotopuolet. Häiriötekijöinä oli kuitenkin sekä koira että lapsi, perinteiseen tyyliin.

Toinen avustaja vaati tätä kuvaa!

Iskin pohjalliset talvikenkiini normipohjallisen päälle, ja tokihan tunnelma kengässä on nyt hieman ahdas. Uskon kuitenkin, että painoni lytistää pohjallista ja tilaa tulee enemmän. Nyt odottelemaan paukkupakkasten paluuta, jolloin näen onko näistä apua eristykseen. Ainakaan materiaalin ja ajan kannalta ei ole hirveä menetys, jos eivät lämmitäkään. Olen kuitenkin toiveikas!





1 kommentti:

  1. Loistava idea! Toivottavasti lämmittävät varpaitasi. ;)
    T: Sinipiika

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!