tiistai 25. helmikuuta 2014

Päähän

Mietin kovasti aivonystyrät raksuttaen, mitä käsityötä voisi tehdä lastoitetulla kivuliaalla kätösellä. No bingo, ompelu onnistunee! Tuo heikoin taitolajini.. No, minä halusin ommella pipon. Samanlaisen pipon kuin Sanni tuossa taannoin arpoi, enkä pentele vieköön voittanut arvonnassa. On ollut hilkulla, etten ole ostanut Facebookin ommeltujen vaatteiden kirppikseltä toinen toistaan ihastuttavampia vuorillisia trikoopipoja, vaikka aikoja sitten jo päättelin, ettei sellaisen ompelu voi olla niin järjetöntä tähtitiedettä. Silti epäröin. Tilasin suhteellisen arvokasta  Paapii Designin kangasta maanantaiaamuna, ja koska jostain käsittämättömästä syystä paketti ei saapunut tunnissa kotiovelle, jouduin tekemään radikaalin ratkaisun ja tuhosin kaksi trikoopaitaani. Tuosta noin vain, eikä tuntunut missään. Sen sijaan se oli selvää säästöä, koska ajattelin, että ryssin tämänkin ompelun roskiskuntoon alta aikayksikön. Ei siihen viitsi tuhlata uutta kangasta. Mutta no, harjoituskappale onnistui erittäin hyvin, ja uskallan nyt toteuttaa pipon ja kenties äitini avustuksella vähän muutakin tuosta ihkusta Linnunrata-kankaasta.
 
Huomioitavaa vielä Paapiista, tilaus olisi ollut jo tänään eli 24 tunnin päästä tilauksesta täällä Vantaalla, jos olisin siis älynnyt seurata lähetystunnusta ja hakea paketin postista kotiin. Todella nopeaa palvelua!
 
Täällä on siis erittäin mahtava, selkeä, kuvallinen lörppäpipon ohje, josta tämäkin uuvelo sai kursittua pipan kasaan ilman ärräpäitä. Kuvaaja tosin mainitsi kannustavasti, että näytän Viipurin kylämummolta tuo päässäni. Aivan sama, mitä vikaa Viipurin kylämummossa? Mä niin tykkään tuosta retrokuosista!
 
Lisäksi päättelin nyt kevätulkoiluun suunnittelemani puuvillaisen pannan, josta tuli kyllä kaunis, mutta mun kupolilla se näyttää aivan naurettavalta. Siksi ehkä päättelyt jääneet tekemättä taannoin. Vaan kun minä lähden lenkille, mulle on aivan sama miltä näytän. Mainittakoon kuitenkin, että kun tässä yksi päivä olin kävellyt jo muutaman metrin, ihmettelin, miksi reisiini käy tuuli niin kovasti. Kävin sitten laittamassa ne ulkohousut kalsareiden päälle. Joku raja.
Ihanaa keväänodotusta kaikille! Ainakin täällä oli iltapäivällä niin kaunis auringonpaiste, että se lämmitti sydämessä saakka.

2 kommenttia:

  1. Kiva panta. Minä en osaa pitää pipoa tai hattua, vaan juuri pantaa ja huppua :)

    VastaaPoista
  2. Ihana pipo ja kauniin värinen panta. :)

    T: Sinipiika

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!