Ruoka-aikaan kotona

"Menempä heti aamusta ulos kuvaamaan tätä tekemääni poronkutaletta, niin ei tarvitse vinkua, kun on huono valaistus. Otampa koiran vielä mukaan, että voin saavuttaa kaksi asiaa yhdellä ulkoilulla." Poro ja kakkapussi taskuun, koira hihnaan ja eikun sopivaa tilaisuutta odottamaan. Väkeä tulee koko alkulenkin vastaan, vaan empä lannistu. Edessä häämöttää kiva pieni kuusi, jonka oksalla olisikin kiva ottaa valokuva. Tarkistan jokaisen ilmansuunnan, ettei kukaan vaan todistaisi jotain tampiota kuvaamassa lihavaa poroa puiston kuusen oksalla. Lopputulos: Poro oksalla, lupaavaa. Yksi valokuva otettu. Sivusilmällä liian myöhään havaittu rouva koirineen saapuu pöpelikön takaa. Kuvausvälineet maassa, käsi olkapään kohdalta suunnilleen irti (kyllä, myös kuuden kilon koira voi ottaa arvostettavan kipakat spurtit halutessaan) ja muutama anteeksipyyntö. Kännykän nosto maasta. Pikainen poistuminen. Kuulen takaani ääneen: "Hei sinulta taisi jäädä tuonne puuhun jotakin." Aaarrgh. "Oi onko se koira, ai että miten ihana!"

Lainasin taannoin kirjastosta virkkauskirjan, jossa oli kaikennäköisiä eläimiä ja otuksia. Mietin, että olisivat aika kivoja lahjoja, ja tosi nopeita tehdäkin - ovathan ne niin pieniä. Just joo. Mulla meni monta iltaa, että sain tämän poron tehtyä. Onneksi en muista tuon kirjan nimeä, niin kukaan ei pääse tarkistamaan, miltä tuon poron pitäisi oikeasti näyttää. Ainakin puolet laihempi näytti olevan ja taisi siinä olla mainintakin että on lähdössä itse joulupukin palvelukseen rekeä lennättämään. Tämä mun yksilö ei kyllä lennä yhtään mihinkään, sen verran persjalkainen laahustaja on. Vaan tuli siitä kuitenkin liikuttavan näköinen, parempi olla rantapallo kuin kukkakeppi, eikö se sanonta niin mene?

 

Siirryin toiselle kuuselle jatkamaan kuvauksiani. Kun kerran kännykkäkin oli vielä toimiva.

Mä olen neulonut myös Seiskaveikasta joululahjaksi lapaset. Nämä valmistuivat itsenäisyyspäivänä. Sain aika raivokkaasti pääteltyä langat näistä. Olen nimittäin ollut kovin raivoissani Tampereen alhaiseen tapaan toteutetuista mellakoista. Juuri kun raivoni vähän laantui, luin vielä että olivat hevosiakin pahoinpidelleet. No mitä ne hevoset niille räyhääjille oli tehnyt!? Tuntuu, että Tampereella väki on saanut vain tekosyyn alkaa riehua ja rellestää omaa pahaa oloaan purkaen. Pikkuisen väärä tapa. Pikkuisen väärä päivä. Toiseksi itkin taas Niagaran putouksellisen, kun näin angorakanien villankeruutavoista videon. Enempiä tässä aihetta avaamatta ja linkkejä laittelematta (ne te löydätte itsekin Googlesta, jos on jäänyt huomioimatta tämä asia) sanon vaan, että kammottavaa. Aivan kammottavaa. Onneksi moni vaateyhtiö vastasi tähän villa-asiaan hylkäämällä angoravillasta valmistetut tuotteet valikoimistaan. Jostain bongasinkin hyvän sanonnan: "Jos haluat pukeutua turkkiin, älä sheivaa!" Enpä tässä itse ole mikään maailmanparannuksen edelläkävijä, mutta arvostan sitä, että kuluttajien tietoisuuteen tuodaan näitä karujakin faktoja mm. vaateteollisuudesta. Silloin on helpompi valita, ja tehdä oikeita valintoja.

Ai niin, ne lapaset. Johan aloin paasata.

 

Virkkasin tässä yhtenä päivänä myös puurenkaiden ympärille lumihiutaleita ajatuksena tehdä superhieno koriste. No, tämä ei ole löytänyt paikkaa kotoamme, enkä ole siihen keksinyt mitään lisämaustetta, jota se mielestäni huutaa. Mutta tässä nyt kuitenkin kuva, jos joku vaikka siitä jonkun inspiksen saa. Oli helppo ja nopea tehdä, hatusta vaan vetäisin.

 

Noniin, antaa hänen nyt levätä, että taas jaksaa. On se kyllä hellyyttävä silti. Hyvää Sibeliuksen päivää!