maanantai 23. joulukuuta 2013

Viime hetkellä

Kuka käski alkaa neuloa jollain maailman ohuimmalla langalla viime hetkellä lahjasukkia? Kuka käski päättää, että nyt opetellaan vihdoinkin tekemään palmikko? Mutta mä sain kun sainkin nämä ystävän sukat valmiiksi. Päivää ennen jouluaattoa. Toinen sukka sujui jo huomattavasti sutjakammin. Lankana on Regian jotakin sukkalankaa, joka oli ärsyttävää neuloa kauniista ulkomuodosta ja värisävyistä huolimatta. Toivon, että lanka pysyisi hyvänä käytössä. Ps. Tarvitsen ehdottomasti niitä palmikkopuikkoja, sillä mä innostuin kaikista vastoinkäymisistä ja purkamisista huolimatta!

Kuvassa kyllä vähän hailakammat nuo värisävyt, kuin oikeasti ovat.
Lisäksi valmistui jälleen lapsenkokoiset jämälankasukat.


Viuhdin blogi hiljenee loppuvuodeksi, toivotan kaikille lukijoille, tiirailijoille ja salavakoojille oikein rauhallista ja lämmintä joulua!

No pitihän glögi huitasta huiviin äkkiä, että saa kauniin pullon nopeasti jatkokäyttöön.

1 kommentti:

Kiitos kommentistasi!