Loppu ja alku

Turha kai sitä on yrittää mennä sänkyyn kieriskelemään ja odottelemaan Nukkumattia, se tuskin kahden viikon lomailun jälkeen on yhtään sen motivoituneempi töihin palaaja kuin minäkään. Tosiaan, vetelin aivan viimeisiäni ennen joulua. Väsymys karkasi käsistä ja vei minua 6-0. Nyt olen ainakin levännyt ja tehnyt oikeastaan pelkästään mieluisia asioita kahden viikon ajan. Niin mieluisia, että ymmärsin: on ollut osittain myös hyvä asia etten osaa juuri lomia viettää. Siihen tottuu, liiaksikin. Tänään sitä sitten vasta kuilun partaalla ollaan keikuttukin, kun tämä autuaallinen kotimuffailu ja epämiellyttävien asioiden tekemättömyys päättyy. Kylään on saapunut tuo tuttuakin tutumpi sunnuntaiahdistus potenssiin kymmenen, vähintään. Ja epäreilua, koska onhan sentään maanantai.

 

Lomalla ehtii myös miettiä asioita, mutta hieman kauempaa ja sopivissa suhteissa tarkasteltuna. Ei siis tapani mukaan impulsiivisesti, tilanteen ollessa päällä, kenties mahdollisen hermoromahduksen partaalla. Näin ollen toivoisinkin, että kykenisin tänä vuonna ottamaan elämän ohjakset kauniisiin kätösiini ja huokailun ja vinkumisen sijaan tehdä jotain niille elämäni epäkohdille, joihin pystyn vaikuttamaan. Ja vielä tärkeämpää: olisi ihan kiva osata myös lopettaa niiden asioiden murehtimisen, joille ei voi mitään. Helpommin sanottu kuin tehty. Mutta minä yritän.

 

Loman aikana sain tehtyä kivasti käsitöitä, niinkin kivasti, että hartiani ovat kuin kivimöykyt. Olen tässä öisin harrastanut elottomien sormieni elvytysjumppaa, ( sen jälkeen kun olen varmistanut, että ne sormet ovat edes minun ja kiinni käsivarteni päässä ) kun kädet ovat aivan puutuneet ja tunnottomat. En uskalla googlettaa, onko tuo normaalia, koska google uskottelee sen jälkeen minulle n. 38 uutta diagnoosia. Epäilen kuitenkin maalaisjärjellä, että nyt on vähän verenkierto-ongelmaa ja pitää zumbata tosi ahkerasti, jotta niska-hartiaseutu vetreytyy. Mutta, tässä yksi lomani ilahduttava aikaansaannos, Tilda-pupu. Otin tästä uudesta ja sitten pari vuotta sitten tekemästäni pupusesta kaverikuvankin, mutta en voi julkaista sitä täällä. Vanha pupuraasu näyttää nimittäin aivan ryysymytyltä tämän uuden rinnalla. Mutta se olikin ensimmäinen Tilda-tekeleeni. Nämä Tildahommat ovat aivan ihania mielestäni, mutta vaativat paljon aikaa ja hermoja. Tämänkin nenän purin ja tein uudestaan kolme kertaa.

 

 

 

Lopuksi vielä, te tarkkasilmäiset blogini pikku tiirailijat, jotka olette taatusti käynti toisensa jälkeen ihmetelleet miksi "Yöpöydällä nyt" -osiossa on ollut jo kohta puoli vuotta sama kirja. Mulla ei edes kyllä enää ole yöpöytää tilaratkaisusyistä, mutta toiseksi, luin pitkään ja hartaasti erittäin hyvää kirjaherkkua kesästä saakka. Mikäli pidät sarkasmista ja pienistä hyvän maun rajan ylityksistä, suosittelen ehdottomasti lukemaan Frank McCourtin kirjan Seitsemännen portaan enkeli. Takakannessa lukeekin, että "Naurattaa melkein koko sen ajan, kun ei itketä." Ei voisi ehkä paremmin tätä kirjaa ja sen mukaansa tempaavaa kieltä ja kerrontaa kuvata.

 

Ei kun vaan päivä kerrallaan eteenpäin, mars!