Aherrusta

 

Tässä me teemme sukkia. Välillä vähän ahdistaa.

Koiraa nimittäin, kun lanka tai kerä koskettaa

yllättäen arvon turkkia tai puikko putoaa maahan.

Puikon nostaminen vaatii kärsivällistä odottelua,

kunnes saa taas asennon otettua takaisin.

 

Tässä ne sukat nyt ovat. Ja ihan mulle itselleni!

Tuo mukavannäköinen ja helppo kuvio

on napattu Novitan sukkalehden yhdestä

sukkamallin osiosta. Enhän mä enää muuta

tarvitsekaan kuin tuon sukkalehden, kun

se tuntuu olevan toimiva raamattu minulle

opetellessani uusia juttuja!

Ja ne uudet jutut eli niiden opettelu tuntuu olevan nyt mun juttuni.

 Kiitos vaan salaiselle neuleystävälleni vuosien takaa,

hän minulle tuon lehden aikoinaan lähetti.

 

Tässä mä kävin vastaamassa puhelimeeen. Sillä välin oli laaduntarkastaja

jo ehtinyt ottaa paikat haltuun.

 

Kuva on vähän hätäinen, (muutenhan mun kuvat

eivät ikinä ole...) mutta ompelin aika onnistuneesti

uudet tyynynpäälliset sohvalle. Ilahduin

ohjeesta, jossa vältti vetoketjun. Se olisi

ollut liian haastavaa. Tässäkin jännäsin kokoajan milloin mokaan.

Mutta oonkin hankkinut kivan ompelukirjan, jossa on kaikki ohjeet kuvitettuja.

 Pösilökin voi siis onnistua! Pitkään on tehnyt

mieli hankkia paljon värikkäitä asioita kotiin, kun

värit tuntuvat nykyään ilahduttavan kovasti silmää. Kodin

ykkösessä oli kankaita niin törkyhalvalla, että uskalsi

ottaa riskin ja vaihtaa suoraan valkoisista verhoista

räväkkäämpään raitaan. Olisi siellä ollut

muitakin vaihtoehtoja, vielä isompia muutoksia,

mutta aloitetaan nyt tällä pikkuhiljaa. Pitäisi jossain

kohtaa päästä eroon tuosta väärän värisestä sohvasta,

niin voisi miettiä muitakin ratkaisuja. Sohvan väri vie paljon

huomiota olohuoneessamme, vaikka olenkin yrittänyt

piilotella sitä viltin alla...

Tässä torkkupeitto, josta joskus mainitsin. Ja uudet verhot,

johon jalkani sulautuvat näköjään täydellisesti. Jälleen

opin uutta! Loppujen lopuksi tuon teossa

karseinta oli niiden palojen piirto ja leikkaus. Ja se,

kun ne ei jostain syystä kuukauden jälkeenkään

viitsineen yhdistyä itsestään, vaan makoilivat

vaatehuoneen hyllyllä. Lopulta kun tartuin toimeen, ompelu

meni kivasti. Olihan mulla se pösilöiden kuvitettu ohjekirja tässäkin nimittäin

käytössä. Tuo onkin kivasti rytyssä jo kuvassa,

koska pääsi aika pian tämän päiväunihirmun käyttöön. Tämähän

on aika pieni, koska oli tosiaan vain kokeilu. Vaan kyllä mä siitä

tarvittavan lämmön hyviin päiväuniin olen saanut oikein onnistuneesti.

 

Ps. Torkkupeitosta ei valitettavasti löydy tekovaiheesta kuvaa. Sain niin hirveitä raivareita koiralleni siinä vaiheessa, kun palat olivat järjestyksessä lattialle levitettyinä, että koirarukka ei lopulta uskaltanut tulla lähellekään tapahtumapaikkaa. Mutta siis joo, kyllä se ehti tuhota kaiken pariin kertaan. "Mä tästä vaan pikaisesti kipaisen ohi." "Jos mä pikkuisen ravistelisin tätä mun pehmoleluani tässä." Mutta kun jackrusselinterrieri haluaa osallistua kaikkeen. Ja niinhän se osallistuukin. <3