lauantai 26. joulukuuta 2015

Tapsanpäivänä

Nyt on jouluruokaa ja -herkkuja syöpötelty yllin kyllin. Flunssasta huolimatta joulunviettoni oli oikein rentouttavaa ja mukavaa, tänään jo palaankin töihin.
 
Tietokoneeni on ollut tovin huoltamolla, joten en päässyt päivittämään jouluisesta Saksanreissustani mitään valokuvia tänne blogin puolelle. Meillä täällä eteläisessä Suomessa ei ole edes mielestäni ensilumeksi laskettavaa lumipeitettä vielä saatu, ja se vaikutti lopulta aika paljon joulutunnelman karkailuun. Vaan Düsseldorfin ja Kölnin joulumarkkinoilta sai kyllä joulufiilistä kuljetettua myös Suomeen, niin ihanaa siellä vaan oli. Harmi, ettei ihanat tuoksut välity kuvista teille.
 
Düsseldorfissa oli myös maailmanpyörä,
joka oli iltaisin hieno näky pimeällä.
 
Toinen toistaan suloisempia karuselleja
joulumusiikkeineen oli kaikilla isommilla
markkinoilla.
 
 
Hannu ja Kerttu erään leipomon
näyteikkunassa.
 
Kölnin tori oli kaikista kaunein.
 
Kölnin tuomiokirkko oli mahtava ilmestys
päivällä, mutta odottelimme ennen lähtöä
että näkisimme myös iltavalaistuksen -
kyllä kannatti. Kuvat vaan eivät riitä
kertomaan, kuinka suuri tuo rakennus
todellisuudessa oli. Kannattaa käydä!
 
Ja lopuksi kuva jouluaatolta. Aurinko paistoi ja nurmikin on
melko vihreää, kun kävimme leikkimässä
Pikku-Milon kanssa päivällä.
 
 
 

4 kommenttia:

  1. Tunnelmallisia kuvia joulutoreilta. Kunhan lunta tulee, niin Milo kyllä riemastuu! :D
    T: Sinipiika

    VastaaPoista
  2. Oi, olenkin aina halunnut Saksan joulutoreille. Ihania kuvia! Hyvää tulevaa vuotta 2016!

    VastaaPoista
  3. Tähden lentoa,
    elämää rentoa,
    ei huolen häivää,
    iloisin mielin kohti
    huomista päivää!
    Uusi vuosi tuokoon taikaa,
    iloa ja onnen aikaa!

    Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!