Nämä pääsivät lahjaksi eräille neideille. Nyt katse kohti kevättä, pian se sieltä jo saapuu ja onhan tässä jo hieman tullut mietittyä tulevan kauden puutarhasuunnitelmiakin.
keskiviikko 24. tammikuuta 2024
Pinkkejä juttuja
Nämä pääsivät lahjaksi eräille neideille. Nyt katse kohti kevättä, pian se sieltä jo saapuu ja onhan tässä jo hieman tullut mietittyä tulevan kauden puutarhasuunnitelmiakin.
lauantai 15. lokakuuta 2022
Syksyiset sukat
Neuloin tilauksesta tuttavan vauvalle ihanan väriset villasukat. Ohje tähän malliin löytyy täältä. Tein sukan jalkaosaan sileää neuletta ohjeesta poiketen.
Mukavia syyspäiviä kaikille!
maanantai 29. elokuuta 2022
Kivien maalailua
Heipähei pitkästä aikaa! Meille syntyi vauva alkuvuodesta, ihana pikkuveikka. Siitä syystä tämä vuosi onkin kulunut vauhdikkaasti kädet täynnä vauvanhoitoa. Piha rehottaa ja moni asia on rempallaan, ja niin saa ollakin. Ensi kesänä sitten taas ehtii pihaa hoitaa pikku apulaisten kanssa enemmän.
Kokeilin viime viikolla maalailla kiviin pieniä mökkejä. Käytin akryylimaaleja ja vähän huonoja pensseleitä, joten yksityiskohtia näissä ei juurikaan ole. Mielestäni näistä tuli kuitenkin hauskoja ja olen kerännyt jo uusia kiviä, jos saisi vaikka kunnon kylän aikaiseksi.
Kesä oli tänä vuonna ihanan pitkä, toivon että syksyn pimeys ei nyt tuntuisi niin hurjalta. Hassua, että hellevaatteet vaihtuivat täällä etelässä ainakin yhdessä yössä välikausivaatetukseen. Ihanaa syksyn odotusta ja sadonkorjuuaikaa kaikille!
lauantai 25. joulukuuta 2021
Jouluiloa!
Tänä vuonna hankimme ensi kertaa aikuisiällä oikean kuusipuun. Kylläpä se on kaunis ja tuoksuu ihanalle! 5-vuotias lapsemme koristeli ja ihasteli kuusta innoissaan ja sanoi minulle: "Äiti, tehdäänkö niin että nuuskaistaan kuusta aina kun viedään joulupallo oksalle?" No tottakai!
Tänä vuonna sain vain yhden lahjan tehtyä itse, lapaset veljelleni. Ohje on täältä.
sunnuntai 7. marraskuuta 2021
Tuijakranssi
Päätin kokeilla kranssin tekoa. Minulla on pyörinyt metallinen kehikko vuosia askartelulaatikossa ja se pääsi nyt vihdoin käyttöön. Tein tuijan lehdistä 3-4 lehden nippuja jotka ensin sidoin rautalangalla yhteen. Kun nippuja oli valmiina, itse kehikkoon kiinnitys kävi näpsäkästi vihreää rautalankaa pyörittämällä pari kertaa jokaisen pikkunipun ympäri. Ensi kertalaiseksi onnistui oikein hyvin, ensi kerralla kyllä teen hommia hanskat kädessä. Rautalanka pistelee sormia ja tuijassa on selkeästi jotain, mikä ärsyttää ihoa. Lisäksi tuijaa voisi leikellä päivänvalossa, niin sattuisi enemmän vehreitä lehtiä noiden ruskeapäisten sijaan mukaan. :D Mutta inspiraatio iski illalla, ei auttanu muukaan.
maanantai 9. elokuuta 2021
Sadonkorjuun aikaa
Ja mikä parasta, tavoitteeni mahdollistaa pörriäisille mieluisa piha onnistui tänäkin vuonna hyvin. Mehiläisiä ei näkynyt tänä kesänä juurikaan, mutta kimalaisia sitäkin enemmän ja etenkin hunajakukka oli täydellinen valinta pörriäisystävälliselle pihalle.
tiistai 1. kesäkuuta 2021
Kesäinen tervehdys!
Kesä on saapunut, ihanaa! Sain äitienpäivälahjaksi linnunpöntön ja alkuun jännitti onko uusi asunto kiinnitetty luumupuuhun liian myöhään keväällä. Pönttöä kävi tiirailemassa monet pikkulinnut, ja risujakin sinne jo talitiaiset vei. Sitten asukkaat kuitenkin katosivat, kunnes lopulta puussa alkoi laulaa koiraskirjosieppo. Lauloikin muuten kovaa, ja laulu tuotti tulosta sillä tänään huomasimme, että tyttökaveri on löytynyt ja siellä ne nyt yhdessä sisustavat kotiaan. Mahtavat ihmetellä pöntön sisällä olevia tussipiirustuksia, jotka neljävuotias on heille innokkaasti piirtänyt. Wikipedia kertoo, että yksi kirjosieppoperhe pyydystää arviolta 15 000 ötökkää ravinnokseen pesimisaikana. Näin ollen saimme puutarhaan erittäin hyödylliset vuokralaiset.
Sitten käsityöasioihin. Virkkasin jämälangoista mandala-tyyliin patalapun, ja siitä tuli aika kiva. Ajattelin, että näitä voisi tehdä enemmänkin, mutta lankojen päättelyn jälkeen ei ole jostain syystä sitten kuitenkaan enää innostanut.
maanantai 1. maaliskuuta 2021
Pirtsakkaa väriä jalkoihin
Nämä sukat tein ystävänpäivälahjaksi kaverilleni. Toivottavasti väri piristää ajoittain ankeaa korona-arkea. Ainakin saaja tuntui ilahtuvan kovasti. Valitettavasti kännykän kamera ei osannut toistaa näitä värejä oikein, ovat oikeasti huomattavan kirkkaammat etenkin vihreistä osista.
sunnuntai 24. tammikuuta 2021
Huovutetut pohjalliset kenkiin
Otin siis esiin jämät huopuvan langan varastostani ja virkkasin rouheasti pylväitä, jotta homma etenisi nopeasti. Älkää kysykö, miksi alareuna levenee, hups!
![]() |
| Toinen avustaja vaati tätä kuvaa! |
tiistai 19. tammikuuta 2021
Vauvan tilkkupeitto
Opettelin myös uutta neulontatekniikkaa, jota on näiden sukkien varressa. Sukat menivät joululahjaksi lämmittämään isoveljeni varpaita.
Olemme saaneet paljon ja vähän päälle lunta tänne eteläisempäänkin Suomeen. Lumitöistä ja auto-ongelmista huolimatta lumi on tuonut paljon vaihtelua tekemiseen ja oleskeluun ulkona. Tuntuu, että aika kuluu hirveän nopeasti ja pian on jo kevät. Sitä odotellessa!
lauantai 28. marraskuuta 2020
Sukkia
Katian Helsinki-langasta neuloin toisetkin sukat, nyt vain eri värikimaralla kuin edelliset. Nämäkin menevät joululahjaksi. Tuota lankaa on kyllä edelleenkin todella mukava neuloa.
Pienemmät sukat on neulottu silkkialpakkalangasta kaverin tulevalle vauvalle. Ihanan pehmoiset!
Olemme asuinaluellemme tyypilliseen tapaan asentaneet ulos jouluvaloja jo aikapäiviä sitten. Tänä viikonloppuna alkaa joulun tunnelmaa hiipiä myös sisätiloihin. Lidlistä ostettu joulukoriste istuu täydellisesti makramehyllylleni. Hylly on tilaustyönä teetetty, ei siis minun käsialaani.
Mainiota joulun odotusta juuri sinulle!
maanantai 9. marraskuuta 2020
Huovutetut vauvansukat
Naapuriin syntyvälle vauvalle neuloin pirteät töppöset taikka sukat lämmittämään pieniä varpaita. Varsiin käytin sekalaisia jämälankoja ja huovutettu osa on neulottu Novitan Joki -langasta. Pesin sukat pyykinpesukoneessa tunnin ohjelmalla, 40 asteessa. Hyvin arvioin huopumisen, eli koko kutistui puolet pienemmäksi pesun jälkeen. Toivottavasti pysyvät hyvin jaloissa, edes nukkuessa ;)
torstai 24. syyskuuta 2020
Helsinki-sukat
Neuloimpa hurjalla vauhdilla Katian ohuesta Helsinki-sukkalangasta ihanat sukat pukinkonttiin odottelemaan. Kyllä nämä itsestään kuvioituvat langat ovat mahtava keksintö, kun jää lankojen päättely välistä. Toisen väriset ovat jo puikoilla.
Meillä tulee nyt kolmas syksy nykyisessä kodissamme, ja ensimmäistä kertaa terassia verhoava villiviini on ilahduttanut upealla ruskalla. Kahtena aikaisempana syksynä pakkaset ovat tulleet yllättäen ja lehdet ovat paleltuneet yhdessä yössä ruman ruskeiksi jääden roikkumaan oksiin. Toivottavasti tämä väriloisto kestää pitkään!
Aurinkoisia ja sopivan kirpakoita syyspäiviä kaikille!
sunnuntai 16. elokuuta 2020
Pinkit makkarasukat
Innostuin makkarasukkien teosta, ja nämä putosivat puikoilta eilen. Neuloin nämä Maija-langasta. Ajattelin, että makkarasäärystimet voisi olla hienot myöskin, varsinkin jos käyttäisi oikein riemunkirjavia värejä.
Blogiini ei pysty enää jättämään kommentteja, harmittava homma. En oikein tiedä miksi, enkä asetuksistakaan löydä mitään syytä asialle. Eipä siinä, kovin harvakseltaan enää syntyy uusia töitä kommentoitavaksi saakka.
Tänä kesänä liljat ovat tehneet valtavia kukkia! Tässä ihasteltavaksi valkoiset jättiläiset. Ihanaa loppukesää kaikille!
Liljaruukkuun on eksynyt myös kirsikkatomaatti. Olkoon siellä, satoakin on nimittäin tulossa. :D
lauantai 4. huhtikuuta 2020
Erikoinen kevät
Meillä on kotona kaikki tasot peittyneet pikkuhiljaa taimipurkeilla. Onneksi korona ei estä sentään viherpeukalointiharrastuksia! Hieman olen myös ehtinyt neuloa, tein ensimmäistä kertaa makkaravarsisukat. Aika pirtsakan väriset tuli, tykkään kovasti. Jämälankojen tuhoamisprojekti on hiljalleen käynnistymässä. Kävin kaikki lankani läpi ja lahjoitin ylimääräiset pois. Ja tilasin lisää... mutta niihin en koske, ennenkuin olen saanut tuhottua muutamia jämäkeriä pois nurkista.
![]() |
| Hyvää pääsiäistä! Terveyttä toivon myös kaikille. <3 |
lauantai 11. tammikuuta 2020
Tulkoon joulu..vähän myöhässä, mutta kuitenkin!
maanantai 23. joulukuuta 2019
Rauhallista joulua!
![]() |
| Arvaatko, miksi kuvanoton hetkellä aloinkin yhtäkkiä karjua? ;) Piparkakkutalo on äitini upea lahja lapsenlapselleen. |
sunnuntai 1. joulukuuta 2019
Petteri Punakuonot
Helpot ja hilpeät joulukortit pienen lapsen kanssa: jalkaan sormiväriä, läts kartongille ja nenä, silmät ja sarvet paikoilleen. Tämä idea tuli Facebookissa vastaan, ja näistä tuli aika veikeät. Muksu jaksoi liimata kaikki nenät, mutta silmistä suurin osa jäi äidin hommaksi. Harmi, koska lapsen tekemille poroille tuli hupaisammat ilmeet.
Mukavaa joulunalusaikaa! Täällä meillä lumi peitti viikolla maan ja aurinkokin on piristänyt maisemia ja mieltä.
sunnuntai 13. lokakuuta 2019
Kesä tuli ja meni
Täällä blogin puolella on taas vierähtänyt tovi ilman päivityksiä. Arki on edelleen niin vauhdikasta, että käsitöille ei tahdo jäädä aikaa. Ja viimeiset kolme vuotta on mennyt enemmän tai vähemmän sumussa univajeen takia. Vaan viimein alkaa tuntua, että on saanut ladattua edes satunnaisesti akkuja ja keskittymiskykykin on palautumassa lähemmäs normaalia. Tämän seurauksena olen saanut muutamia neuletöitä jopa valmiiksi asti, ja tässä kivat lapaset, jotka sain viimein kuvattua.
Nämä on neulottu jämälangoista (uusien lankojen osto on ollut pitkään pannassa, koska kaikki lankaostokset ovat jääneet keräasteelle kaappiin) ja keskelle virkkasin heijastinlankaa. Toisessa kuvassa näkyy, että kyllä se pikkuisen sieltä salaman kanssa heijastuu.
Tänä vuonna uudistimme paljon pihaamme, siihen kului euroja ja aikaa. Kasvatimme jälleen herkullisia kirsikkatomaatteja, perunaa ja yrttejä. Kesäkurpitsat vei tänä vuonna härmä, viime vuonna jaoimme naapurustoonkin satoa. Omenapuu piti välivuoden, luumua taas tuli jaettavaksi säkkikaupalla ympäri kyliä. Loppuun vielä muutamia kuvia puutarhastamme.
![]() |
| Erikoisempi tähtisilmä |
![]() |
| Kevään tulppaaneja |
![]() |
| Kompostista itsekylväytyneet tomaatit tuottivat satoa! |
![]() |
| Pikku-Milo nauttii kesästä ja lämmöstä. |
![]() |
| Mustasilmäsusannaa kasvatan ensi vuonnakin, ihana! |
![]() |
| Kivat kaksoset.. |
![]() |
| Ruska on ollut tänä vuonna mieletön. |
![]() |
| Peikon ostin Koiramäen pajutallilta. |
Ihanaa loppusyksyä! Minulla alkaa ajatukset olla jo joulussa. Lapsen kanssa joulunaika on aivan erilaista kuin ennen.
torstai 11. huhtikuuta 2019
Epäonnen sukkia
Vaaleansiniset sukat onnistuivat muuten melkein, mutta toisen sukan jalkapöydällä on erilainen kuin toinen.
Punertavat sukat tein paineen alla synttärilahjaksi miehelleni. Väsyneenä niitä väänsin joka ilta, ja kun olin tehnyt toisen sukan varren valmiiksi, katsoin valmiina olevaa sukkaa. Huomasin, että kuvio varressa on tyystin eri kuin toisessa. Purkaminen ei ollut vaihtoehto, joten lopulta mies sai kaksi täysin erilaista sukkaa lahjaksi. Turha sitä yrittää peitellä, että kuviot eivät täsmää. Parempi vaan antaa olettaa, että visio eriparisukista oli täysin toivottu alusta saakka.
![]() |
| Television katselemisella samaan aikaan saattoi olla myös tekemistä asian kanssa... |













































