Ensimmäinen isänpäivä

...oli siis perheessämme eilen. Mieheni kanssa ollaan joskus naureskeltu molempien valokuva-albumeista tutuille lapsuutemme synttäriherkuille. 90-luvun synttäripöydässä oli melko takuuvarmasti mm. säilykehedelmätäytekakku, tiikerikakkua, pullaa ja cocktailtikkuja. Lisäksi muistelimme pillien olleen niin ohuita, että niitä piti ottaa vähintään kolme, jotta sai suutaan edes vähän kostutettua. (Mehukatilla. Jos tarjolla oli sitä vihreää, oli ihan parasta.) Lama-ajan pillejä, ei lopu niin äkkiä limpska tai mehu lasista? Nykyään muodissa taitaa olla raakakakut ja kakkuihin taitaa saada vaikkapa synttärisankarin naamasta valokuvan jos niin haluaa. No, olen seudun surkein makeiden leivonnaisten leipuri, silti odotukset nollassa päätin kokeilla kakun tekoa ja tietenkin ysäriteemalla. Onnistuin hyvin, ja kermavaahdolla pystyy leikiten peittämään kakkupohjan mahdollisen vinouden. Perheenisä ilahtui ja kakku maistui hyvältä.

 

Teimme vauvan kanssa myös kortin isälle. Idea on suoraan Googlen kuvahaun syövereistä, hakusanat: baby hand/foot print ideas. Siellä olikin upeita kortteja, meillä ei ihan niin hienoon tulokseen päästy koska vauva sai aikamoisen hepulin kun laitoin kylmää maalia jalkapohjaan ja  äidin piirustustaito olikin aika kehno.

 

 

Lopuksi vielä neulottujen sukkien esittely. Lankana 7 veljestä ja koko 38. En vielä tiedä minne nämä päätyvät.

 

 

Sain neljän sukkaparin tilauksen ja valmista tulisi olla ennen joulua. A-pu-va! 1/8 sukkaa nyt valmiina...pitänee kiihdyttää tahtia!

Vauvan huovutetut tossut

Näiden huovutettujen vauvantossujen idea muhi pitkään mielessäni. Käytän paljon vauvan kanssa kantoreppua, ja pohdin millaiset töppöset olisivat ulkona mahdollisimman lämpöiset ja pysyisivät jalassa hyvin. Olen ihan tarpeeksi keräillyt matkalle jäänyttä omaisuuttamme pitkin kyliä, varsinkin lapasia. (Ja kotiavaimia.) Nämä olisivat kyllä saaneet olla valmiit jo alkusyksystä, mutta kyllä näille nytkin käyttöä löytyy. Reppuilussa kun vaatettaminen on hieman haastavaa, koska vauvan jalat ja kädet paleltuvat helposti, mutta muu vartalo hikoaa äidin vartaloa vasten. Myös äiti hikoaa. Paljon.

 

Varressa on Seiskaveikan paksuisia jämälankoja ja teräosa on neulottu huopuvasta Joki-langasta. Musta väri ei alun perin kuulunut suunnitelmiin, eikä miellytä silmääni. Suunnitelmat vaihtuvat jos huomaa kesken kaiken ettei sinistä lankaa olekaan tarpeeksi. Jännitti laittaa näitä pesukoneeseen, jos olisivatkin jääneet liian isoiksi, kun tuntuivat niin valtavilta. Onnistuivat kuitenkin tosi hyvin ja teen seuraavat samalla tavalla ystäväni vauvalle. Olisivat ihanan lämpimät ihan aikuiskoossakin, mutta vaatisivat jonkun sortin nahkapohjaa tai muuta liukuestettä. Ennen huovutusta kannasta kärkeen pituus oli 18cm ja tunnin 40 asteen pesun ja venyttelyn jälkeen 13cm. Puikoilla koko matkan alusta saakka 40 silmukkaa. Vaihdoin Joki-lankaan isommat puikot ja jatkoin samalla silmukkamäärällä.

 

 

 

 

 

Jatkossa muistettakoon, että hereillä olevan nelikuisen pyöriskelijän jalkoja on haastavaa kuvata. Tai ainakin jos toivoo heilahtamatonta kuvaa. Ensi kerralla nukkuessa?

 

 

 

Vauvan sukat

Pikkuruiset junasukkien tapaiset sukat valmistuivat kaverin tulevalle vauvalle. Kyllä näitä hartaudella tehtiinkin, varmaan pari kuukautta. Omalle babylle en olekaan sukkia saanut tehtyä, mutta onneksi olemme saaneet ihania lämpöisiä lahjoja viileitä syyssäitä lämmittämään. Nyt muuten harmittaa, etten neulonut raskausaikana enemmän, etenkin lapselle. Ei vaan siinä tilassa paljon villalangat kiehtoneet ja mahakin oli aikalailla tiellä.

 

 

 

Muutoin tänne kuuluu hyvää. Pahimmat koliikit taitaa olla takanapäin ja vauva on alkanut nukkua päiväunia (miten ihmeessä se jaksoi silloin vastasyntyneenä koko päivän ilman, tyyliin kuukauden??? No, huutoahan se oli, jatkuvaa.) ja yötkin menevät joskus ihan siedettävästi äidin unien näkökulmasta. Kyllähän se silti hurjaa on, että minun ennätysaika on kolme tuntia yhtenäistä unta sitten vaavin syntymän. Vaan kaikkeen sitä ihminen taipuu ja pystyy. Syy on niin vallan ihana!

 

Uusi neuletyö on tulilla!

 

Vauva-arjesta

Me olemme nyt eläneet vajaat kolme kuukautta uutta ja ihmeellistä vauva-arkea. Tässä muutamia tähän mennessä opittuja seikkoja:

 

-Perheen perustaminen ja vanhemmuus vaatii enemmän rohkeutta kuin mikään aikaisemmin vastaan tullut elämäntapahtuma.

-Oli sanoinkuvaamaton tunne saada oma lapsi rinnalle sairaalassa. Sellaista tunnetta ei voi kokea mitenkään muuten, eikä sen olemassaolosta voi tietää ennen kuin sen itse kokee.

-Ei ole urbaanilegenda, että äitinä voi joutua lämmittämään kahvinsa mikrossa. Kolmekin kertaa.

-Leivät voi paahtaa toiseenkin kertaan, kun hetki on sopivampi. Leivät voi myös löytyä paahtimesta seuraavana aamuna.

-Vauvat eivät vain syö ja nuku.

-Lähteminen yhtään minnekään on uskomattoman hidasta...

-mutta joskus harvoin myös niin vauhdikasta, että oksat pois, jos kaikki sattuu olevan juuri kohdillaan, eikä halua syöttö-vaipanvaihto-härdellin alkavan taas alusta. Silloin kannattaa olla tarkkana että avaimet ovat mukana....

-Väsymys on siirtynyt seuraavalle levelille, vaikka luulin vuorotyöni olevan miltei tappavan väsyttävää. Vaan töistä oli myös vapaapäiviä...

-Vaikka olisit itku silmässä kanniskellut monta tuntia huutavaa vauvaa, on silti mahdollista, että lopulta hänen nukahdettua hormonihuuruissa ikävöit pinnasängyssä nukkuvaa tuhisijaasi ja haluaisit halailla hänen kanssaan.

-Onneksi olen ottanut paljon valokuvia - muuten en muistaisi varmaan yhtään mitään näistä alkuajoista.

-Rakkaus omaa lasta kohtaan on aivan mielettömän suurta.

 

No, siinä hieman tämänhetkisiä ajatuksia. Olen ehtinyt neuloa jopa ihan vähän, mutta mitään valmista ei ole esitettävänä. Mieleni tekisi myös ostaa uusia lankoja ja kankaita olen ostanutkin, toiveikas siis olen, että lapseni alkaa jossain välissä nukkumaan myös päivisin ja ehtisin jotakin käsitöitä tehdä. Laittelen siis tähän muita kuulumisia.

 

Pikku-Milo ei ole ollut kovin innoissaan uudesta perheenjäsenestä. Taaperoista eteenpäin olevat lapset ovat Milon mieleen, tai yleensäkin sen ikäiset lapset jotka osaavat heittää palloa. Milo kuitenkin hyödyntää mielellään vauvan tavaroita. Tässä hän on työntänyt ahterinsa turvakaukalon irroitettuun niskatukeen. Toisena päivänä hän makoili lämpimän kauratyynyn päällä, jälkilämmöillä kun olin vauvan mahakipuja yrittänyt kauratyynyllä lievittää.

 

 

 

Milo pääsi myös ensimmäistä kertaa uimaan meriveteen. Sää ei ollut suotuisa, mutta se ei meidän vesipetoa haitannut.

 

 

 

Olen varmaan kymmenisen vuotta kasvatellut muistaakseni joka kesä chilejä, enemmän tai vähemmän. Tänä vuonna on tulossa paljon satoa, mutta huonolta tuuriltakaan ei vältytty sen lisäksi, että kesä olisi voinut olla lämpöisempi. Osa chileistä vasta kukkii nyt, kun pitäisi jo olla hedelmät valmiina.

 

Tuuheimmasta chilipöheiköstämme katosi yhtäkkiä

pikkuhiljaa kaikki lehdet. Minä tutkin ja tutkin, että

mikä ihmeen otus syö niitä päivä päivältä pois, kukat

maistuivat myös. Sanoin miehelleni, että sen on oltava

todella iso ja lihava otus tai sitten suuri määrä jotain pieniä

ötököitä. Lopulta syyllinen ei voinut enää maastoutua kun oli

hotkinut kaikki piilonsa. Voiko tuolle nyt sitten olla edes

vihainen. Sen verran vihaisia kuitenkin oltiin, että

kaveri sai häädön kasvihuoneesta ja siirtyi luontoon

sulattelemaan lehtiä. Googlen mukaan tuo

on mahdollisesti kaaliperhosen toukka.

 

Toivottavasti tämä Intiasta tuoduista siemenistä

kasvava hurrrrrjan tulinen chili ehtisi kypsyä,

ainakin on ollut nyt pari aurinkoista päivää.

Valmista satoa

Heitin jo priiskuiset kesäkukat pois parvekkeelta, mutta

muutaman kukan laitoin jatkoajalle miniskidipulloihin.

 

 

Syksy saapuu. Sen tietää myös päähän nasahtelevista tammenterhoista.

 

Aurinkoista syyskuun jatkoa kaikille!

Virkattu ja ommeltu vaunuverho

Viuhdin vauhdissa ei saanut heinäkuussa ainoatakaan blogikirjoitusta. Mutta siihen on maailman ihanin syy.Vauvan odotus palkittiin juhannusviikolla, ja näitä pienen pojan varpaita on saanut silitellä onnesta soikeana pian kuusi viikkoa.

 

 

Nämä kuusi viikkoa onkin kulunut onnellisena, mutta myös hieman sumuisessa väsymyksessä. Käsityön käsityölle ei ole jäänyt aikaa, toivottavasti joskus vielä ehdin sukat neuloa!

 

Nämä vaunuverhot tein hyvissä ajoin keväällä. Harjoittelin ruutuvirkkausta, tästä tuli hieno, mutta lähempää tarkastelua se ei kestä. Nyt jos tekisin uuden, välttäisin monta virhettä ja virheajatusta. Mutta silti, aika hauska!

 

 

Toinen vaunuverho on ommeltu, ja sepä tulikin äkkiä valmiiksi verrattuna ensimmäiseen. Renksuina on molemmissa suihkuverhon lenksut. Hyvin pysyy vaunuissa.

 

 

Tässä huono pikaisesti otettu kuva. Kangas
on Metsolan Bambi-kangasta.

 

Katsellaan miten blogi lähtee tässä uudessa elämäntilanteessa rullailemaan. Ainakin käsityöt saattavat muuttua lapsellisemmiksi, mikäli niitä ehdin tehdä. Ihanaa elokuuta lukijoille, muistakaa nauttia, elokuu on vielä kesäkuukausi vaikka aina hieman haikeutuu olo kun illat pimenevät ja pihlajanmarjat kypsyvät.