Päähän

Mietin kovasti aivonystyrät raksuttaen, mitä käsityötä voisi tehdä lastoitetulla kivuliaalla kätösellä. No bingo, ompelu onnistunee! Tuo heikoin taitolajini.. No, minä halusin ommella pipon. Samanlaisen pipon kuin Sanni tuossa taannoin arpoi, enkä pentele vieköön voittanut arvonnassa. On ollut hilkulla, etten ole ostanut Facebookin ommeltujen vaatteiden kirppikseltä toinen toistaan ihastuttavampia vuorillisia trikoopipoja, vaikka aikoja sitten jo päättelin, ettei sellaisen ompelu voi olla niin järjetöntä tähtitiedettä. Silti epäröin. Tilasin suhteellisen arvokasta  Paapii Designin kangasta maanantaiaamuna, ja koska jostain käsittämättömästä syystä paketti ei saapunut tunnissa kotiovelle, jouduin tekemään radikaalin ratkaisun ja tuhosin kaksi trikoopaitaani. Tuosta noin vain, eikä tuntunut missään. Sen sijaan se oli selvää säästöä, koska ajattelin, että ryssin tämänkin ompelun roskiskuntoon alta aikayksikön. Ei siihen viitsi tuhlata uutta kangasta. Mutta no, harjoituskappale onnistui erittäin hyvin, ja uskallan nyt toteuttaa pipon ja kenties äitini avustuksella vähän muutakin tuosta ihkusta Linnunrata-kankaasta.

 

Huomioitavaa vielä Paapiista, tilaus olisi ollut jo tänään eli 24 tunnin päästä tilauksesta täällä Vantaalla, jos olisin siis älynnyt seurata lähetystunnusta ja hakea paketin postista kotiin. Todella nopeaa palvelua!

 

Täällä on siis erittäin mahtava, selkeä, kuvallinen lörppäpipon ohje, josta tämäkin uuvelo sai kursittua pipan kasaan ilman ärräpäitä. Kuvaaja tosin mainitsi kannustavasti, että näytän Viipurin kylämummolta tuo päässäni. Aivan sama, mitä vikaa Viipurin kylämummossa? Mä niin tykkään tuosta retrokuosista!

 

Lisäksi päättelin nyt kevätulkoiluun suunnittelemani puuvillaisen pannan, josta tuli kyllä kaunis, mutta mun kupolilla se näyttää aivan naurettavalta. Siksi ehkä päättelyt jääneet tekemättä taannoin. Vaan kun minä lähden lenkille, mulle on aivan sama miltä näytän. Mainittakoon kuitenkin, että kun tässä yksi päivä olin kävellyt jo muutaman metrin, ihmettelin, miksi reisiini käy tuuli niin kovasti. Kävin sitten laittamassa ne ulkohousut kalsareiden päälle. Joku raja.

Ihanaa keväänodotusta kaikille! Ainakin täällä oli iltapäivällä niin kaunis auringonpaiste, että se lämmitti sydämessä saakka.

Mie romahan

Onnistuin eilen liukastumaan töihin mennessäni niin pahasti, että tässä sitä yhdellä kädellä, onneksi sentään sillä motorisesti taidokkaammalla, kirjoitellaan. Tämä tarkoittaa siten myös sitä, että tämä blogi hiljennee toviksi, koska ei ne neuleet vaan yksikätisenä onnistu. Tässä sitä vasta huomaa, kuinka tärkeät ne kaksi kätöstä ovat. Halusin juoda limpparia, ja joinkin, mutta jalkojen välissä pullon avaus aiheuttaa siivousprojektin. Huoh, eipä tästä kurjuudesta sen enempää, koittakaa te muut pysyä pystyssä paremmin kuin minä. Tarjoan teille kuitenkin lapsen superpinkit tilaussukat jälleen kerran kera palmikkoharjoittelun. Ja minä kun juuri olin siirtymässä askeleen eteenpäin, nimittäin olin aloittanutkin jo sydänpalmikkolapaset. Pyh. Odottakoot.

 

 

Keskiviikkoa

 

Harjoittelin taas palmikoiden tekoa. Lankana on 100% villalanka, joka vyyhdissään tuntui todella todella pehmoiselta. (Heaven's hand Wool Classic) Minä en ole koskaan pystynyt, enkä pysty, käyttämään villaa sisältäviä vaatteita muuten kuin käsissä ja jaloissa. En edes vauvalankoja tai  villaa sisältävää paitaa  aluspaidankaan päällä.  Kamalinta olisi kaulalla jokin villa-ahdistus.  Kuitenkin jostain syystä kuvittelin, että tämä menisi pipona. Juu ei. Otsa oli aivan punainen käytön jälkeen. Jospa äitini haluaisi tämän, nätti se nimittäin on.

 

En muista olenko jo maininnut, että tuossa kesällä vihdoin toteutin yhden ajatuksen tasolla olevan projektin, ja hain Pikku-Milon kanssa metsästä kivan sileän ja kuorestaan kuoriutuneen oksankarahkan kotiin. Milolla tosin oli erittäin haastava tehtävä pitää hampaansa erosta karahkasta sekä kotimatkalla, että kotosalla. Olisihan se tarkoin valittu oksa nimittäin ollut mukava  sisätiloissa pureskella päreiksi. Hartaasti en saanut mitään aikaiseksi kuivasin sitä ja lopulta maalasin sen akryylimaalilla lilaksi. Jouluksi ripustin siihen joulupalloja ja nyt ajattelin, että ompelen siihen jotakin ihanan värikkäitä koristeita. No, koristeet näyttävät ihan urpoilta ja eksyneiltä tuossa oksassa tällä hetkellä, mutta katsotaan josko keksisin jotain ja voisin laittaa kuvan itse oksastakin blogiin. Mutta tässä nämä mahtavat koristukset: Tilda-lintuja ja ihan vaan maatuskoja kankaan kuvioista leikattuna ja täytettynä. Maatuskan muoto ei nyt sitten kuitenkaan miellytä silmää, vaikka kankaalla näyttää ihan näteiltä.

 

 

Ja voi kyllä, on taas tyypillinen Viuhdin Vauhdissa -kuva laadultaan. Piti tietysti hoitaa kuvaaminen keskellä yötä, jotta saa nuo nythetiäkkiä oksalleen. Ja kun valo ei riitä, voi pitää taskulamppua suussa antamassa "luonnollista" valaistusta kuvaan.

 

Ps. Olen tyrmistynyt, kun Suomen kielen lautakunta on ilmoittanut tänään, että nykyään on oikein kirjoittaa ja sanoa esimerkiksi "alkaa tekemään". Itsehän en ymmärrä esimerkiksi pilkkusäännöistä juuri mitään, mutta tuo on asia johon olen välillä kiinnittänyt huomiota blogia kirjoittaessani. Tai ainakin olen yrittänyt, koska kirjoitan lähes poikkeuksetta väärin tuon sanamuodon. Ja nyt ne sitten kehtaavat päättää, että tuo kaikki keskittyminen on ollut turhaa. En aijo siis oikolukea tätä tekstiäni tämän mielipahan takia. Kyllä oli Arvi Lindkin niin mielensä pahoittanut.

Puikot suhisevat

Täällä on ollut pidemmän aikaa valmiita töitä odottelemassa valokuvaamista. Tänään sitten törkyaikaisin alkaneiden töiden jälkeen rättiväsyneenä pakotin itseni kuvaushommiin, jotta ehdin hyödyntää valoisan ajan. Otin tästä Milon villapaidasta n. 50 kuvaa, joista yksikään ei oikein onnistunut. En jostain syystä väsymyksen kohmeltamilla aivoillani voinut etukäteen tajuta, ettei jackrusselinterrieriä voisi vähempää kiinnostaa joku kulahtaneen villapaidan esittelysessio hyvin nukutun päivän jälkeen. Paidasta tuli mielestäni kuitenkin oikein kiva ja ihanan värinen. Etenkin olen iloinen siitä, että tuhosin huomattavan määrän jämälankoja tähän kaksinkertaisina. Nyt voi taas kenties ostella kohta lisää... Minähän en pidä koiran pukemisesta, varmaan vähemmän kuin Pikku-Milo itse, mutta näillä pakkasilla vaihtoehtoja ei paljon ole. Villapaita on hyvä lisä tuulenpitävän puvun alle, kun on hurjan kylmät säät.

 

Kyllä, The punainen pallo apunani sain

hetkeksi hänet pysymään aloillaan...

 

Helpompi kuvattava näin yksikseen.. ;)

 

Häntä vispaa niin hitokseen!

 

Koiratarvikkeet eivät tähän loppuneetkaan, sillä työkaverini pyysi minua tekemään hänen chihulleen villapaidan. Tosiaan, minulla ei mitään ohjetta näihin kumpaankaan paitaan ollut, vaan tein mutu-tuntumalla ns. mittojen mukaisesti ja mahdollisimman paljon joustinneuletta käyttäen. Se antaa anteeksi muotoseikkoja, ei kiristä ja purista kovin helposti. Huomenna vien paidan töihin, ja jännittää kyllä aika paljon, onko tuo sopiva. Työkaveri toivoi juuri tuota neulospintaa selkään ja sinällään se onkin hyvä malli, kun on melko joustavaa. Lisäksi hän halusi valjaiden renksua varten aukon yläselkään. Se oli minulle haastavaa ja toiseksi ei voi koiraa ja valjaita näkemättä tietää yhtään missä kohtaa tuon aukon pitäisi olla. Nyt siinä on sitten kaksi epämääräistä aukkoa, toivotaan että olisi edes sinne päin. Jos tämä on sopiva, tämä on mielestäni oikein nätti ja varmasti lämmin.

Koska tuota kaksinkertaista Seiskaveikkaa jäi reilusti yli, minä tein itse työkaverillekin lämmikettä jalkoihin.

 

 

Ps. Pikku-Milo päätti myös mieluummin esittää kuollutta, kuin pysähtyä kesken palloleikin ihan vaan poseeraamaan. No, ensi kerralla vedämme 10 kilometrin lenkin ennen vastaavia toimenpiteitä.

 

 

Aherrusta

 

Tässä me teemme sukkia. Välillä vähän ahdistaa.

Koiraa nimittäin, kun lanka tai kerä koskettaa

yllättäen arvon turkkia tai puikko putoaa maahan.

Puikon nostaminen vaatii kärsivällistä odottelua,

kunnes saa taas asennon otettua takaisin.

 

Tässä ne sukat nyt ovat. Ja ihan mulle itselleni!

Tuo mukavannäköinen ja helppo kuvio

on napattu Novitan sukkalehden yhdestä

sukkamallin osiosta. Enhän mä enää muuta

tarvitsekaan kuin tuon sukkalehden, kun

se tuntuu olevan toimiva raamattu minulle

opetellessani uusia juttuja!

Ja ne uudet jutut eli niiden opettelu tuntuu olevan nyt mun juttuni.

 Kiitos vaan salaiselle neuleystävälleni vuosien takaa,

hän minulle tuon lehden aikoinaan lähetti.

 

Tässä mä kävin vastaamassa puhelimeeen. Sillä välin oli laaduntarkastaja

jo ehtinyt ottaa paikat haltuun.

 

Kuva on vähän hätäinen, (muutenhan mun kuvat

eivät ikinä ole...) mutta ompelin aika onnistuneesti

uudet tyynynpäälliset sohvalle. Ilahduin

ohjeesta, jossa vältti vetoketjun. Se olisi

ollut liian haastavaa. Tässäkin jännäsin kokoajan milloin mokaan.

Mutta oonkin hankkinut kivan ompelukirjan, jossa on kaikki ohjeet kuvitettuja.

 Pösilökin voi siis onnistua! Pitkään on tehnyt

mieli hankkia paljon värikkäitä asioita kotiin, kun

värit tuntuvat nykyään ilahduttavan kovasti silmää. Kodin

ykkösessä oli kankaita niin törkyhalvalla, että uskalsi

ottaa riskin ja vaihtaa suoraan valkoisista verhoista

räväkkäämpään raitaan. Olisi siellä ollut

muitakin vaihtoehtoja, vielä isompia muutoksia,

mutta aloitetaan nyt tällä pikkuhiljaa. Pitäisi jossain

kohtaa päästä eroon tuosta väärän värisestä sohvasta,

niin voisi miettiä muitakin ratkaisuja. Sohvan väri vie paljon

huomiota olohuoneessamme, vaikka olenkin yrittänyt

piilotella sitä viltin alla...

Tässä torkkupeitto, josta joskus mainitsin. Ja uudet verhot,

johon jalkani sulautuvat näköjään täydellisesti. Jälleen

opin uutta! Loppujen lopuksi tuon teossa

karseinta oli niiden palojen piirto ja leikkaus. Ja se,

kun ne ei jostain syystä kuukauden jälkeenkään

viitsineen yhdistyä itsestään, vaan makoilivat

vaatehuoneen hyllyllä. Lopulta kun tartuin toimeen, ompelu

meni kivasti. Olihan mulla se pösilöiden kuvitettu ohjekirja tässäkin nimittäin

käytössä. Tuo onkin kivasti rytyssä jo kuvassa,

koska pääsi aika pian tämän päiväunihirmun käyttöön. Tämähän

on aika pieni, koska oli tosiaan vain kokeilu. Vaan kyllä mä siitä

tarvittavan lämmön hyviin päiväuniin olen saanut oikein onnistuneesti.

 

Ps. Torkkupeitosta ei valitettavasti löydy tekovaiheesta kuvaa. Sain niin hirveitä raivareita koiralleni siinä vaiheessa, kun palat olivat järjestyksessä lattialle levitettyinä, että koirarukka ei lopulta uskaltanut tulla lähellekään tapahtumapaikkaa. Mutta siis joo, kyllä se ehti tuhota kaiken pariin kertaan. "Mä tästä vaan pikaisesti kipaisen ohi." "Jos mä pikkuisen ravistelisin tätä mun pehmoleluani tässä." Mutta kun jackrusselinterrieri haluaa osallistua kaikkeen. Ja niinhän se osallistuukin. <3